Shoot, 15 push-ups and other stories….

Takana on tiivis tanssiviikonloppu Turussa, jonne opettajamme Tereza tuli pitämään vuoden ensimmäisen tanssitiivarin (tiiviskurssin) yksilö- ja joukkuetasoilla. Tasosta ja aktiivisuudesta riippuen treenitunteja kertyi kolmeen päivään 5-15 tuntia. Voin sanoa, että tällä hetkellä en ole parasta kaveria jalkojeni lihasten kanssa ja kävely tuntuu jäykältä. Jokainen lihasjomotus on kuitenkin täysin sen väärti sillä viikonloppu antoi todella paljon!

Perjantai-ilta alkoi tekniikkaharjoituksilla. Jokaisella opettajalla on oma tyylinsä jonka hän yrittää iskostaa oppilaisiinsa, niin myös Terezalla. PUSH! tai SHOOT! huudot soivat päässä vieläkin, jalan pitää lähteä liikkeeseen kuin ammuttuna ja ojentua kauniisti. Läpsyttely ja laukkaaminen kielletty, nyt haetaan terävää tykitystä joka on samalla kuitenkin joustavaa. Ja samalla kun se etujalka “ampuu” ja ojentuu kauniisti liikkeeseen, tekee takajalka aktiivisesti työtä työntäen etujalkaa siihen vauhtiin. Palapeli, jonka hahmottamiseen meni tovi, mutta sanoisin että kyllä me se opittiin ja harjoitukset jatkuvat.

Tekniikkatunnin jälkeen siirryimme itse asiaan, eli meidän ceilí-tanssiin. Opettajan terävä katse poimi monia korjattavia asioita, ja töitä tehtiin urakalla. Jos jalkojen liike oli yksi pääteemoista, niin käsien kannatus oli toinen. Niinpä löysimmekin itsemme punnertamasta. 15 push-ups each, ja joka päivä, tästä hamaan tappiin asti. Ja koska kokonaisuus saa voimaa keskivartalosta, tuli ohjelmaan myös vatsalihastreenit. 100116_3

Günther ottikin asiakseen etsiä meille kunnon treeniohjelman jossa rasva palaa ja kroppa vahvistuu.

Lauantaina pääsimme opettelemaan 3-handin, joka on kolmen hengen mini team -tanssi. Siinä lavalla on kolme ihmistä pyörittämässä toisiaan joko reelin tai jigin tahtiin, tämä kyseinen tanssi tehtiin reel- musiikkiin. Siinä missä meidän ceilitiimin tansseissa on valmis kirjan mukainen koreografia, on mini team -tansseissa opettajalla vapaat kädet koreografian suhteen. Tansseja on kiva tehdä ja ne tarjoavat myös katsojalle viihdykettä ennalta-arvaamattomuudellaan. Tämä opittu koreografia oli mahtava, ja nyt jalat syyhyävät päästä treenaamaan sitä niin, että senkin voisi viedä kisalavalle. Noora varsinkaan ei malta odottaa seuraavia treenejä! 3-hand

Nellillä, Tiinalla ja Heidillä oli vähiten vapaa-aikaa, sillä koulun opettajina heidän täytyi seurata jokaista tuntia, että osaavat opettaa jokaisen tason tanssijoita myöhemmin omilla tunneillaan, sekä ovat tietoisia jos askeleisiin on tullut joitakin muutoksia. Vaikka itse ei tanssisi, niin heidän täytyy silti olla paikalla. He olivat myös vastuussa Terezan ruokahuollosta viikonlopun aikana, sillä hän ei tapansa mukaan halunnut yhtään taukoa tuntien välillä vaan porhalsi eteenpäin 10 tuntia lepuuttamatta jalkojaan.

Päivä jatkui kovien kenkien tekniikalla ja opittujen tanssien kertauksella alkeis- ja jatkotason oppilaille. Illan viimeiset tunnit oli varattu edistyneemmille oppilaille, kuten Tiinalle, Nooralle, Heidille ja Nellille. Sillä aikaa Vilma, Laura ja Katja tankkasivat kiinalaisella ruualla ja sulattelivat sitä sitten saunan lauteilla. A hard day’s night niin sanoakseni.

Sunnuntaiaamu alkoi onnittelulaululla Tiinalle, synttärityttö sai hotellin aamiaishuoneessa aamupalan höystettynä kauniilla äänenavauksella. Lucky her! 😀

Päivän treenirupeama aloitettiin klo 9 ceilitiimien kanssa jatkamalla siitä mihin perjantaina jäimme, keskittyen tällä kertaa käsiin ja itse kuvioon, unohtamatta kuitenkaan sitä jalkatekniikkaa.  IMG_3589IMG_3557

MM-kisalava on iso, joten liikkeiden ja kuvioiden täytyy olla selkeät ja puhtaat. Vastassa on todennäköisesti noin 50 muutakin joukkuetta joista jokainen osaa kuvionsa ja tanssinsa, joten tekniikka ja selkeys ratkaisee. Ei mitään paineita, ei paineita. Rapiat kaksi tuntia tehtiin töitä tämän tanssin parissa ja enemmänkin olisi voitu aikaa siihen käyttää, mutta kello kävi ja toiset oppilaat odottivat jo omaa vuoroaan. Saimme kuitenkin paljon kotiläksyjä mitä työstää ennen seuraavaa opettajan ohjausta maaliskuussa.

Yksilötunnit alkoivat ylempien, intermediate ja open-tason, tunnilla jatkuen primary-tasoon. Primary tuntien aikana oli hyvä pitää lounashetki, ja sillä aikaa kun muut oppilaat harjoittelivat jälleen tekniikkaa ja omaa reel-tanssiaan, nautti katsomossa arvovaltainen raati virvokkeita antaen samalla vinkkejä ja ohjeita.

100116

Nelli ja Vilma kävivät syömässä intermediate-tunnin aikana terveellisen lounaan,  kun muut hipsivät lähimpään Hesburgeriin hakemaan ranskalaisia. Tanssijan ruokavalio ei siis aina ole vain pelkkää salaattia ja hedelmiä. :) Samalla tytöt metsästivät Lauran kanssa Tiinalle synttärikakkua sekä kynttilöitä ja yllättivät tämän tanssisalissa.

20160110_12243020160110_132325

Lopuksi pääsimme jälleen opettelemaan uuden tanssin, tällä kertaa vuorossa kovilla kengillä tanssittava traditional set dance nimeltä Three Sea Captains. Tämä on jälleen niitä tansseja joissa on valmiit askeleet (pienillä variaatioilla) valmiiseen, nimettyyn musiikkiin. Tanssi oli hirmu kiva ja kaikki ihastuivat askeleisiin, näiden merikapteenien kanssa tullaan viettämään paljon aikaa!

Irlantilaisen tanssin monimuotoisuus näyttäytyi hienosti tämän viikonlopun aikana. Se ei ole pelkästään rivissä tai piirissä hyppelyä,  vaan tarjoaa haastetta ja eri muotoja jokaiselle yhdessä ja erikseen. Iästä, taustasta tai sukupuolesta riippumatta. Jos ikinä missään saat mahdollisuuden kokeilla, niin käytä tilaisuus hyväksesi. Saatat kohdata loppuelämäsi intohimon :)

Viikonlopun treenirupeaman jälkeen olikin mahtavaa kellahtaa pötkölleen ja nostaa jalat hetkeksi kattoon.

101016_2

Nyt sulatellaan ja treenaillaan opittua, ja reilun viikon päästä koko tiimi kokoontuu taas yhteen viikonlopun ajaksi. Ensi kertaan siis!

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *